-
English

The Sulin
Surnamers Club

Colonel Andrej Sulin Coat of Arms

Etsinnän aloitus

Svetlana Jagudin Etsinnän aloitus

Olen aloittanut tutkia sukuni vaiheita perin pohjin vasta vuodesta 2004 alkaen. Sitä ennen olin yrittänyt saada tietoa esivanhemmistani isoäideiltäni, Polina Ivanovna Sulinalta, o.s. Stulova, s. 1909, ja Olga Petrovna Sadyrinilta, o.s. Tatarinova, s. 1911.

Ämmä Olja ja pappa Fedja, kuten meillä oli tapana kutsua heitä, olivat äitini vanhempia. He olivat asuneet vuodesta 1949 alkaen suomalaisilta jääneessä talossa Leningradin alueen Viipurin piirin Pervomaiskoje kyläneuvoston alaisessa Tšaiko kylässä (ent. Viipurin läänin Kivennavan pitäjän Polviselän kylä). Isoisäni Feodor Ivanovitš Sadyrin oli kuuromykkä, mutta vika ei ollut synnynnäinen. Isoäitini kertoi, että hän oli säikähtänyt lapsuusiässä. Isoäiti kertoili mielellään onnellisesta lapsuudestaan Kirovin alueella, laskiaishuveista, huolehtivaisista vanhemmista veljistään, isästään sekä naimisiin menostaan. Hän oli kihlautunut ensimmäiselle aviomiehelleen, joka oli peräisin toisesta kylästä, mutta heti tuli lähelle sydäntä, kuten sanottiin. He ovat eläneet pitkän elämän ja kasvattaneet neljä lasta.

Mutta ämmä Polja, isäni äiti, ei kertonut meille mitään omasta elämästään eikä esivanhemmistammekaan. Hän asui Uralilla Tšeljabinskin alueen Kaslinski piirin Tšerkaskul nimisessä kylässä. Lapsina ollessamme olimme käyneet siellä kesällä koululoman aikana. Talossa oli mummo asettanut seiniin nätisti kehystetyt omien viiden lapsensa ja heidän vaimojensa ja lastenlastensa valokuvat. Hän kertoili meille mielellään kenellä on kenen kanssa sukua, hän rakasti lapsia kovasti ja aina hoivaili ellei omia niin naapurien lastenlapsia. Toisen jalan sijasta hänellä oli proteesi, hän liikkui ontuen. Ivan Grigorievitš Sulinista, isoisästä, tiesimme aika niukalti, hän oli kuollut ajat sitten, emmekä tienneet mistä syystä ja milloin. Mutta isäni, Sergei Ivanovitš Sulin, synt. v.1938, vaikkei muistanutkaan omaa isäänsä, mutta oli sittenkin kuullut vanhempaa ikää olleilta hänen olleensa kommunisti, ja silloin kun häntä oltiin saattamassa viimeiseen lepoon, se tehtiin suurin kunnianosoituksin piirikeskuksen puhallinorkesterin säestyksellä. Isä kertoi vaikeasta sota-ajasta, jolloin nähtiin nälkää, mutta isoisäni kuoltua valtio oli antanut perheelleen aineellista apua.

Olen aina pyrkinyt saamaan isäni isästä enemmän tietoa. Perheelle ei ole jäänyt mitään muistoa hänestä, ainoastaan pieni nimetön hautakumpu hautuumaalla. Omaiset kertoivat, että kaikki asiakirjat ovat hävinneet hautajaispäivänä. Yritettyäni monta kertaa turhaan saada isoäiti ja sukulaiset puhumaan asiasta jätin nämä kyselyt sikseen. Siihen aikaan ei minulla ollut vielä ollut kokemusta esivanhempieni jälkien etsinnässä joidenkin muiden tietolähteiden kautta.

Mutta tämän vuoden tammikuussa luin aivan sattumalta erään lehtikirjoituksen, jossa oli kertomus erään suvun 300-vuotisesta elontaipaleesta. Viereisessä sarakkeessa oli annettu Venäjän historian valtionarkiston (RGIA) ja Pietarin historian valtionkeskusarkiston (TsGIA) osoitteet ja puhelinnumerot. Tartuin heti tilaisuuteen ja menin viipymättä RGIA:han aloittaakseni esivanhempiani jälkien etsinnän. Arkistossa minua odotti onnenpotku, kun tutustuin siellä Stanislav Olegovitš Ekzempljaroviin, Venäläisen sukututkimusseuran jäseneen, Pietarin sukututkimusnettisivuston ohjaajaan. Hän on tarjonnut minulle valtavasti apua tehdessäni ensimmäisiä tutkimusaskeleita, olen mm. tutustunut hänen välityksellään sukututkimustyön periaatteisiin, moniin Pietarista löytyviin tietolähteisiin ja sukututkijoihin. Sulin-, Stulov-, Sadyrin-, Tatarinov-, Jagudin-sukujen vaiheiden arkistotutkimuksen ohella osallistuin samalla myös Venäläisen sukututkimusseuran jäsenten seminaareihin ja kokouksiin, laadin ja lähetin kyselykirjeitä Tšeljabinskin ja Kirovin alueiden arkistoihin ja siviilirekisteritoimistoihin. Isäni sukuhaaraa koskeviin kysymyksiini sain kieltävät vastaukset. Ei ole löydetty edes todisteita isoisäni ja isoäitini kuolemasta, vaikka isoäitini oli kuollut 25.toukokuuta 1991 Tšerkaskul kylässä. Lähetin sukulaisilleni kirjeet pyytäen täyttämään henkilötietolomakkeet itsestään sekä vanhemmistaan, mikäli muistivat vielä heitä. Vastaukset tulivat ainoastaan Razija Musajevna Jagudinalta, synt. v. 1927, jolle on jäänyt muistoa Uljanovskin alueelta peräisin olleista esivanhemmistaan, jotka olivat kuolleet Uzbekistanissa ja Kirgisiassa. Näitten vastauksien pohjalta jatkoin kirjeenvaihtoa Uljanovskin, Uzbekistanin ja Kirgisian siviilirekisteritoimistojen arkistojen kanssa.

Koska Uralilta odottamiani tietoja minun esivanhemmistani ei tullut lainkaan, ymmärsin, että minun täytyy ehdottomasti käydä siellä henkilökohtaisesti tarkoituksella saada tiedot sukulaisilta ja lähiomaisilta, löytää arkistoissa säilytyksessä olevat asiakirjat ja tutustua niihin, käydä kotiseutumuseoissa, tutustua paikallisiin kotiseuduntutkijoihin ja sukututkijoihin. Ja vielä sen takia, etten ollut tavannut isääni ja muutenkin olin ollut aikeissani matkustaa sinne päin.

No niin, vihdoinkin laittauduin matkaan. Matkaohjeita sain German Vitalievitš Hasselblatilta, joka Uralilaisen sukututkimusseuran (UGO) varapuheenjohtajana varusti minut suosituskirjeillä arkistojen puoleen kääntymistä varten sekä runsaasta elämänkokemuksestaan ammennetuilla neuvoilla, joita ilman en olisi pystynyt tehokkaaseen etsintätoimintaan saadakseni haltuuni mahdollisimman paljon tarvitsemiani tietoja.

Siis 23:ntena kesäkuuta 2004 kello 9 aamulla saavuin Pietarin junalla Jekaterinburgiin. Ensiksi menin Sverdlovskin alueen valtionarkistoon (GASO). Arkisto on avoinna klo 8:30:sta klo 17:ään. Arkiston johtaja Valeri Ivanovitš Konovalov kuunteli tarkkaan selitykseni ja allekirjoitti tilapäisen lukusaliin pääsyluvan, jotta saisin tutkia arkistoaineistoa kesäkuun 30:nteen asti, koska 1:stä heinäkuuta alkaen se suljetaan kesäloman ajaksi. Arkistonhoitaja selitti minulle lukusalissa olon ja aineiston tutkimisen säännöt, mm. tutkija voi saada päivän ajaksi enintään 10 asiakirjamappia ja 5 luetteloa. Ennen kello 13 tilatut asiakirjamapit annetaan käyttöön seuraavana päivänä ja klo 13 jälkeen tilatut sitä seuraavana päivänä, muualta saapuneet saavat asiakirjat samana päivänä. Tutustuttuani opastuskirjaseen ja muutamiin luetteloihin tilasin asiakirjamapit ja sain ne käyttööni jo tunnin päästä. Odottaessani mappeja tutustuin lukusalissa tarjottuun kirjallisuuteen, mm. kirjoihin Uralin sukukirja - talonpoikaissuvut, Uralilaiset sukunimet ja Uralin perinnenimitutkimuskirja.

Samana päivänä kävin Sverdlovskin alueen valtion- ja hallinnonarkistossa (GAASO). Sieltä sain aika nopeasti vastauksen, että minua kiinnostavasta henkilöstä ei ole merkintöjä arkiston tietojärjestelmässä. Sen jälkeen kävin Sverdlovskin alueen sisäasiainpäähallinnon tietokeskuksessa. Soitin vartiokopilta paikallispuhelimella erikoissäilytysosastolle, ja osaston työntekijä vastasi muutaman minuutin kuluttua, että heilläkään ei ole mitään rekisterimerkintöjä minua kiinnostavaa sukunimeä käyttäneestä henkilöstä suositellen samalla, että kääntyisin alueen yhteiskuntajärjestöjen asiakirjojen säilytyskeskuksen puoleen, joka sijaitsee Puškinin kadulla. Mutta aikaani etsintöjen jatkamiseen Jekaterinburgissa oli minulla siihen mennessä jo vähissä.

Matkustin maaseudulle, nimenomaan Tšeljabinskin alueen Kaslinski piirin Tšerkaskul nimiseen kylään, jossa olivat viettäneet loppuelämäänsä minun isoisäni Ivan Grigorievitš Sulin ja isoäitini Polina Ivanovna ja jossa asui myös minun isäni toisen vaimonsa, Lidia Leonidovna Baskovan, ja poikansa Andrein kanssa. Isä otti minut ilomielin vastaan kotonaan, hän oli lomalla, ja Lidia Leonidovna oli työssä kello iltakahdeksaan asti. Odotellessamme häntä selitin, että sen takia ei ollut tarpeen vastaanottaa minua junalta Jekaterinburgissa, että kävin siellä arkistoissa. Omaan tapansa isä kysyi: Mitä varten touhuan kaikkea tätä? Se on aivan turhaa, et löydä mitään, onhan aikaa kulunut niin paljon! Silloin ajat olivat sellaisia, ei ollut täällä kunnon järjestystä. Älä tuhlaa aikaa sellaiseen, käytä sitä mieluummin lomailuun. Siihen minä vastasin, että haluan sittenkin yrittää löytää vaikka pienimmätkin tiedot, kerroin, että olen jo onnistunut löytämään yhtä ja toista äitini sukuhaaraan liittyvää. Näytti siltä, että hän ymmärsi, että tällä kertaa tulin paitsi hänelle myös muillekin asioille ja että olin aikeissani jatkaa tutkimusta ihan vakavissani. Vakuutin hänelle rauhallisesti, että minua kiinnostavat kaikki mahdolliset isoisääni liittyvät muistelot, ne voivat olla minulle hyödyksi ja auttaa etsintätoiminnassani. Silloin isä alkoi kertoa sitä, mitä oli muistanut silminnäkijöiltä kuulemistaan kertomuksista. Isoisä oli ollut sisällissodassa mukana yhdessä setä Miša Šitovin kanssa ratsujoukoissa, muttei se ollut vakinaista väkeä. Tykinammus vei häneltä jalat. Hän kuoli vielä ennen Suurta Isänmaallista sotaa maaliskuussa 1941 tai 1940 Vozdviženskaja sairaalassa. Lisäksi isä muisteli kertomuksia Zlokazov veljeksistä, jotka olivat tilanomistajia ja paikallisen viinatehtaan omistajia, hän muisti myös kaikki tähän tehtaaseen liittyvät asiat, mm. sen, että tehtaan tiloissa oli järjestetty Makarenko tyyppinen lastensiirtola, sitten samaan taloon sijoittui Tšerkaskulin lastenkoti. Mieleeni tulivat Venäjän keisarikunnan kuvernementtien muistokirjoista poimimani tiedot siitä, että Tšerkaskulissa oli ollut tehtaan ammattioppilaitos, mutta isä väitti, että sitä oppilaitosta siellä ei ole koskaan ollut, ja kertoi, mitä ja milloin sekä missä rakennuksissa oli silloin, ja niin hyvällä ammattitaidolla nämä talot oli rakennettu, että ovat pysyneet ehjinä jopa nykyaikaan asti.

Seuraavana päivänä menimme Andrein kanssa tutkimaan talonkirjoja paikallisessa Vozdviženka nimisen kylän kyläneuvostossa, mutta paikallishallinnon johtaja ei sattunut olemaan paikalla ja muut viraston asiantuntijat eivät pystyneet vastaamaan kysymyksiini.

Matkustimme silloin Kasli kaupunkiin. Kaupungintalon vastapäätä sijaitsi kaupunginsosiaalitoimisto. Kun muistin isoäitini olleen eläkeläinen, suunnittelin käväistä myös sielläkin kysyäkseni sosiaalitoimiston henkilökunnalta, että onko heillä arkistopapereita säilytyksessä, kun minun isoäitini on kuollut v. 1991. Kirjanpito-osaston virkailijat löysivät minulle asiakirjamapin No 568, joka sisälsi eläketurva-asiakirjat Stulovasta eikä Pelageja Ivanovna Sulinasta, mutta isoisää koskevia asiakirjoja ei löydetty lainkaan. Isoäitini asiakirjoista sain tietää paljon minulle uusia asioita. Esimerkiksi, miksi asiakirjat oli laadittu tyttönimelle. Asiakirjoista löytyy mm. oikeuden päätös seuraavilla seikoilla: että vihkimistodistus oli hävinnyt, passi oli passien käytäntöön oton aikana v.1957 myönnetty Pelageja Ivanovna Stulovan nimelle kirjoitetun syntymätodistuksen perusteella ja työkirja oli annettu Sulina nimiselle henkilölle, etunimeltään Appolinarija. Selvisi myös isoäidin työpaikka ennen eläkkeelle jäämistä. Olinhan ollut koko ajan siinä luulossa, että kun hänellä ei ollut toista jalkaa, hän invalidina ollen ei ollut töissä missään. Samasta mapista löytyivät myös ote hänen passistaan merkinnällä tarkasta syntymäpaikastaan, ote työkirjasta, työnantajan antama todistuspaperi merkinnällä hänen virka-asemasta sekä yrityksen arkiston tilanteesta, löytyi muitakin mielenkiintoisia tietoja. Asiakirjoja lukiessani sain myös tietää, että isoäitiäni oli 5 vuoden iästä alkaen kasvatettu lastenkodissa ja v.1929 hän solmi virallisen avioliiton isoisäni kanssa. Eräistä arkistoasiakirjoista onnistuin saamaan valokopiot.

Sitten kävimme Kaslissa Kaupungin keskusarkistossa, joka sijaitsee Lomonosovin kadun varrella olevassa talossa No 10. Sieltä emme saaneet mitään tietoja esivanhemmistamme, virkailijat neuvoivat, että kääntyisimme piirin siviilirekisteritoimiston puoleen.

Siviilirekisteritoimiston arkistosta ei löytynyt merkintää Ivan Grigorievitš Sulinin kuolemasta Tšerkaskulin ja Vozdviženkan osalta, joten päätimme tutkia Kleopino-nimisen kylää koskevat merkinnät, jonne hän oli haudattu. Ja vihdoinkin onnisti! Löytyi nimenomaan kirjaus numerolla 9 26:nnelta maaliskuuta 1940, josta selvisi, että Ivan Grigorievitš Sulinin oli kuollut 43 vuoden iässä, kansallisuudeltaan venäläinen, eläkkeellä, työnantajana paikka Ufaleiski-, eikä Kaslinski-, kuten tätä nykyä, piirin Tšerkaskul-kylässä. Ennen kuolemaansa hän oli 17 vuoden ajan asunut paikkakunnassa, jossa sitten tehtiin kirjaus hänen kuolemastaan, kuoleman syyksi oli merkitty flunssa, lääkärintodistus annettu, ilmoittajana Kablukova Jelizaveta Aleks. (lyhenne otettu asiakirjasta). Myös isoäidin kuolintodistus tietyltä ajanjaksolta löytyi Stulova-tyttönimelle ja lisäksi Praskovja-etunimelle laadittuna, vaikka kaikki muut henkilötiedot on hänen. Joten kirjausjärjestelmä oli silloin todella vähän lisäjärjestyksen tarpeessa.

Kävimme myös Kaslin kaupungin sotakomissariaatissa, siellä asiakirjat ovat olleet säilytyksessä aina vuodesta 1943 alkaen, mutta isoisä oli kuollut aikaisemmin, emmekä olisi voineet tämän johdosta löytää mitään merkintöjä hänestä. Suunnittelen myös kääntymistä Ufalein sotakomissariaatin puoleen, ehkä joitakin tietoja hänestä sitä edeltäneeltä ajalta löytyy sieltä.

Sotakomissariaatista aivan lähellä sijaitsee osoitteella Sovjetskaja-katu 38 Kaslin valutoiminnan museo, siinä on yksi näyttelysali, opas on erinomainen. Kaupungissa ei ole kotiseutumuseota, mutta on paljon muita erilaisia mielenkiintoisia asioita, joihin voi tutustua Kaslin valutoiminnan museossa, sinne voi päästä tutustumaan varastoaineistoon. Suunnittelen tekeväni tutkimustyötä tuossa museossa seuraavan siellä päin vierailuni aikana.

Seuraavana päivänä, joka oli perjantai, matkustimme taas Kasliin, tosin muille asioille, otimme toisistamme valokuvia, kävimme kirkossa. Paluumatkalla käväisimme Sinara järvellä. Ilma oli tosi kaunis. Vapaapäivinä seurustelin omaisten kanssa kerätessäni heiltä pikkupalasin tietoja esivanhemmistani sekä seudusta, otin kuvia, luin kirjoja, löysin mm. P.P.Bažovin eräästä tekstistä mainintoja Tšerkaskul- ja Vozdviženka-kylistä sekä Zlokazov-veljeksistä, jotka olivat ostaneet pilkkahinnasta maita baškiireilta ja omistivat rakennuttamiaan viinatehtaita Tšerkaskulissa ja lasitehdasta Vozdviženkassa. Tein myös työsuunnitelmia vastaisuuden varalle.

26.kesäkuuta tein matkat Grigorjevka- ja Vozdviženka-kylien kyläneuvostoihin, siellä selvisi, että tallessa olevista talonkirjoista aikaisimmat ovat vuodelta 1967. Marija Mihailovna Degteva, Vozdviženkan hallinnon johtaja, suositteli, että tapaisin Buharov pariskunnan, koska heidän poikansa harrastaa sukututkimusta. Keskustelussa heidän kanssaan selvisi, että tuo mies on juuri se Vladimir Leonidovitš Buharov, jonka puhelinnumeron sain vielä Pietarista matkalle lähtiessäni. 1.heinäkuuta tapasin hänet Tšeljabinskissa, jossa hänellä on asunto ja työpaikka. Häneltä sain tietää uusista tietolähteistä, mm. sain ihmisten osoitteet tulevia yhteydenottoja varten, mikä antaa minulle mahdollisuutta saada lisää tietoja minua kiinnostavien paikkakuntien ja henkilöiden vaiheista.

Niin käydessäni välittömästi paikan päällä sain kuin sainkin enemmän tietoja, kuin muutaman kuukauden aikana vain lähettämällä kyselyjä Pietarista käsin, vaikka valitettavaa kyllä, etten ole onnistunut pääsemään Tšeljabinskin alueen arkistoon, samoin kuin Verhni Ufalei piirikeskukseenkaan, jonka alaiseen alueeseen Tšerkaskul-kylä oli aikoinaan kuulunut.

Lyhenteet:

GAASO Sverdlovskin alueen valtion- ja hallinnonarkisto

GASO - Sverdlovskin alueen valtionarkisto

RGO Venäläinen sukututkimusseura

UGO Uralilainen sukututkimusseuras

Kirjoitus on julkaistu Uralilaisen sukututkimusseuran lehdessä Punoutui aikoja toisiinsa, punoutui maita ..., 13.julkaisu, Pietari, 2004, sivut 95 98.

 

© © Svetlana Yagudin (nee Sulin), 2005–2017